Alkavat kurssit

Koirapalvelu Kannattavan kurssit järjestetään pääsääntöisesti omassa n. 170 neliön koulutushallissa, osoitteessa Ratamotie 46, Oulu. Hallissa on 15-18 astetta lämmintä ympäri vuoden. Kesäisin osa kursseista pidetään myös ulkokurssina Kiimingissä.

Kursseilla on koirakoita 3-6 kpl ja käytössä on sermejä näkösuojana, jolloin koirien on helpompaa rauhoittua omalle paikalleen. Harjoituksia tehdään aiheesta ja tarpeesta riippuen sekä yksitellen, että yhdessä. Tunneilla ei tehdä tiiviillä tahdilla paljon, vaan päinvastoin: paneudutaan huolella kuhunkin aiheeseen. Ensisijaisena tavoitteena on aina omistajan oppiminen ja sitä kautta koirankin oppiminen. Usein mukaan saa myös kotiläksyjä. Mikäli koiralla on haasteita keskittyä ryhmässä, kouluttaja antaa erillisiä ohjeita siihen, mitä koiran kanssa voisi tulevan viikon aikana tehdä tätä ajatellen.

Kaikki Kannattavan kouluttajat ovat opiskelleet eläinten kouluttamista ja koulutus on aina nykyaikaista, positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa. Kurssivalikoimassa on tällä hetkellä pentu-, junnu-, sekä arkitottelevaisuuskursseja kaikille, lintukoirien erikoiskursseja, sekä lajikursseina rally-tokoa. Kurssitoiveita saa aina laittaa ja niitä pyritään toteuttamaan!

Kurssit

– Pienet ryhmät
– Laadukas koulutus
– Nykyaikaiset kouluttajat
– Kannustava ilmapiiri

Omaehtoisen käsittelyn koulutuspäivä 4.2.2023!

Lue lisää täältä

“Hei, kiitos erinomaisesta luennosta. Todella kattava, upeasti koostettu luento. Yksi parhaista, jolle olen koskaan osallistunut. Tämä ylitti kaikin tavoin odotukseni “